Kasvuyrittäjän silmin: Kasvuyrittäjän ei ole pakko tehdä samoja virheitä kuin kaikki muutkin

Kirjoitettu 11.02.2020

Yritystehtaan hautomon monipuolisin tiimi taitaa löytyä Memonradum Unlimited Oy:n takaa. Mukaan mahtuu niin arkeologi, historioitsijoita, graafikko/UI-suunnittelija, koodareita kuin talousvelhokin. Taustajoukoista löytyy myös rautaista yrityspuolen osaamista.
”Meillä on ihan mahtava moniosaajatiimi! Henkilöitä on noin 8-10 projektitilanteesta riippuen ja mukana on monenlaista persoonaa. Ilmapiirimme on rento ja salliva. Meillä jokainen saa olla oma itsensä ja tulla töihin sellaisena kuin on. Avoimuus ja ennakkoluuloton tapa tehdä asioita ovat ehdottomia vahvuuksiamme. Välillä parhaat tuotteet lähtevät ensin täysin hullulta kuulostaneista ajatuksista”, Memorandumin toimitusjohtaja Elina Rauhala kertoo.
”Toimimme elämyksellisyyden eturintamassa ja mullistamme tuotteillamme kävijäkokemuksia hyvin monenlaisissa kohteissa yritysvierailuista museokäynteihin ja matkailukohteisiin, jopa kokonaisiin kaupunkeihin”, Elina avaa.
Memorandumin ydintuote on lisättyä todellisuutta (AR/XR) sisältävä mobiilisovellus, josta toteutetaan asiakkaan brändille uskollinen sekä asiakkaan toiveiden mukainen kokonaisuus, jossa teknologia on hyödynnetty tarinnankerronnan ja datavisualisoinnin välineenä. Sovellus on mediana saavutettava ja helppokäyttöinen. Sen avulla käyttäjä voi tutustua käyntikohteeseen, yritykseen tai vaikka paikkakuntaan jo ennen vierailua ja suunnitella käyntiään etukäteen.
”AR on hyvin todistusvoimaista sen toimiessa vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Sen avulla voimme tehdä näkyväksi muuten näkymättömissä olevia asioita, esimerkiksi muutoksia ympäröivässä maailmassa ja kurkistaa menneeseen tai tulevaan. Sovelluksiin rakennamme vahvoja tunteita herättäviä kävijäkokemuksia AR-teknologian ja pelillistämisen avulla, näin ne jäävät mieleen ja saavat asiakkaan palaamaan aina uudelleen.”
Sovellusten lisäksi Memorandum tekee erilaisia fyysisiä toteutuksia kuten heijasteita, hologramemmeja ja eläviä tauluja esimerkiksi erilaisiin näyttelykokonaisuuksiin.

Heijastuspintaa, vertaistukea sekä buustia kasvuun

Yritystehtaan hautomoon Memorandum tuli toukokuussa 2019.
”Tiesimme tarvitsevamme tukea ja apuja yrityksen kasvattamiseen, koska oma taustamme ei ole kaupalliselta puolelta. Yritystehtaan kautta pääsemme osaksi laajoja verkostoja, joiden merkitystä aloittelevalle yritykselle ei voi vähätellä”, Elina sanoo ja kertoo, että hautomo on auttanut Memorandumia saamaan ryhtiä yrityksen taloudenhoitoon ja tavoitteiden asetteluun ja seuraamiseen.
”Myyntisparraus on ollut kullanarvoista, suurkiitos siitä Mikalle!”
Elina painottaa, että yritysvalmentajilla on myös tärkeä rooli rinnallakulkijoina.
”Heidän kanssa voi peilata omia ajatuksia vaikka yrittäjyydestä, yrityksen vaiheesta, kasvutavoitteiden realistisuudesta ja niin edelleen. Hennan kanssa on itketty ja naurettu näiden äärellä monta kertaa, mikä on ihan mahtavaa! Yritystehtaan henkilökunta on innostunutta ja sitoutunutta. Tunnelma on leppoisan salliva, mutta silti tavoitteellisuuteen kannustava.”

”Oppia ja neuvoja voi saada monialaiselta ammattilaistiimiltä. Hautomossa saa ulkopuolista perspektiiviä omaan liikeideaan, ja kuinka sitä kannattaisi kehittää rakentaakseen oman menestystarinansa.”
-Elina Rauhala, Memorandum Unlimited Oy-

Elina kertoo, että Yritystehtaan hautomossa oleva hyvinvointiohjelma Performance Program on myös erittäin kiinnostava ja innostava kokonaisuus. Ohjelma on saanut aikaan, että hyvinvointiajattelusta on tullut osaksi päivittäistä toimintaa ja kerran viikossa olevat yhteistreenit antavat mahdollisuuden asiantuntijoiden neuvontaan liikkumisen suhteen sekä samalla uusien lajien kokeilemiseen.
”Yrittäjien hyvinvointi on erittäin tärkeä teema ja oman toiminnan muuttuessa sen konkreettiset vaikutukset myös yrittäjyyteen ovat alkaneet konkretisoitua. Kun voi itse hyvin, mieli on kirkas ja jaksaa tehdä töitä tavoitteidensa eteen. Yrittäjyydestä puhutaan liian usein 24/7 ja 365 päivää vuodessa sitovana elämäntapana, mutta eihän ihminen ole kone! Ei kukaan kestä jatkuvaa työntekoa uupumatta. Mielestäni erityisesti aloittelevien yrittäjien hyvinvoinnista puhutaan liian vähän.”
Elina kertoo, että Yritystehtaan hautomoon kannattaa hakea tukiverkoston takia.
”Ei ole pakko tehdä samoja virheitä kuin “kaikki muutkin”. Oppia ja neuvoja voi saada monialaiselta ammattilaistiimiltä. Hautomossa saa ulkopuolista perspektiiviä omaan liikeideaan, ja kuinka sitä kannattaisi kehittää rakentaakseen oman menestystarinansa”, Elina sanoo ja muistuttaa, että intohimohommissa helposti sokeutuu omalle idealleen ja toisaalta voi jumiutua myös haasteiden äärelle, joiden ratkaisut olisivat täysin mahdollisia.
”Kasvuhautomosta saa heijastuspintaa, vertaistukea ja buustia kasvuun. Myös mahdollisuus käyttää tiloja Innovassa esimerkiksi asiakastapaamisiin on hyvä lisä.”

Tulevaisuutta mullistamassa

Tällä hetkellä Memorandumilla on työn alla muun muassa AR-toteutus kesän 2020 Tangomarkkinoille sekä Jyväskylän kaupungille Discover Jyväskylä -sovelluksen käyttöliittymän täydellinen uudistus ja elämyksellisyyden vieminen täysin uudelle tasolle.
Tulevaisuuden unelmana Memorandumilla on tulla digitaalisen tarinankerronnan maailmanmarkkinajohtajaksi ja saada omat tuotteet käyttöön käyttöön maailmanlaajuisesti kulttuurikohteista suuryritysten viestintään.
”Tällä hetkellä AR:ää toteutetaan usein erillisinä yksittäisinä toteutuksina, jotka käyttäjä löytää jonkinlaisen tunnisteen ja geneerisen sovelluksen kautta. Meidän versiossamme AR on saumaton osa tarinankerrontaa ja moninaisia toiminnallisuuksia, eikä itsetarkoituksellinen “hassuttelu” tai ohikiitävä välähdys. Pyrimme itse aktiivisesti eroon erilaisista aktivointitunnisteita ja annamme ympäröivän todellisuuden toimia sellaisena.”
”Sekatodellisuus tulee mullistamaan tapamme nähdä ja kokea maailman tavoilla, joita emme osaa vielä edes täysin kuvitella. Juuri siksi on entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota laadukkaaseen ja vastuulliseen sisällöntuontantoon sekä käyttäjäkokemuksen kehittämiseen.”

Memorandum Unlimited Oy on yksi Yritystehtaan hautomoasiakkaista. Kasvuyrittäjän silmin -blogisarjassa esittelemme Yritystehtaan hautomossa mukana olevia tiimejä sekä kerromme heidän ajatuksiaan hautomossa mukana olemisesta. Aiemmin sarjassa on esitelty Yritystehtaan hautomossa oleva Ceili Oy.