Mika Fisk on mies, jolla on missio saada elämä tuntumaan paremmalta meille jokaiselle. Tämän mahdottomalta tuntuvan unelman pohjalla on kuitenkin hyvin käytännönläheinen ja kaunis pyrkimys; tuottaa iloa ihmisten välisiin kohtaamisiin. Mikan ikiliekki, hänen halunsa pyrkiä ymmärtämään vaikuttavuuden mekanismeja, on vienyt hänet yksittäisten ihmisten palvelemisesta ryhmien ja lopulta yritysten, palvelemiseen. Asiakaskohtaamistaitojen rinnalle hän on hankkinut syvällisen osaamisen toiminnan rakenteista ja tavoitteellisesta johtamisesta. Mika nauraa paljon ja eniten itselleen. Mitä muutakaan voi, jos on kalalle allerginen?
Vartuin kansainvälisessä ympäristössä, siis 80-luvun Rovaniemellä. Matkailijoiden määrä alkoi silloin kasvamaan ja sen pystyi lapsikin tuntemaan, että nyt ollaan jonkin suuren äärellä. Taivaalla vilahtelivat hurjan näköiset Concorde -lentokoneet, ruokakaupoissa kuuli useampaa kieltä kuin isikään osasi ja yhtäkkiä kaikki pukeutuivat kuin olisivat olleet Duran Duranin musiikkivideolla. Tuntui kuin koko maailma olisi tullut kylään. Lapsen silmin minua kiehtoi se, miten eri tavalla ihmiset puhuivat ja käyttäytyivät, ja kuinka he löysivät iloa tavallisista lappilaisista asioista. Kaikki se mikä oli meille arkista, oli heille ainutlaatuista. Revontulien loisteessa syntyi intohimoni, joka on ihmisten välinen vuorovaikutus erityisesti elämyksellisissä ympäristöissä.
Minulta usein kysytään, miten olen päätynyt yritysvalmentajaksi. Vastaukseni on lyhyt, mutta ei kenties se perinteisin. Urani kannalta merkittävin työtehtävä tuli nimittäin vastaan jo vuosituhanteen vaihteessa. Työskentelin tuolloin Pete-tonttuna Joulupukin Pajakylässä, jossa tehtäväni oli avata ovi Joulupukin luo parituhatta kertaa päivässä ja elää matkan jännittävintä hetkeä turistien kanssa. Tuossa lyhyessä ja tunteikkaassa hetkessä, jonka perheet viettivät Joulupukin kanssa, kulminoitui usein vuosien odotus. Perheiden kokema elämys oli taidokas yhdistelmä vuorovaikutustaitoja, spontaanilta tuntuvaa mutta monistettavaa rakennetta sekä hienovaraista asiakkaan ohjaamista. Se oli tiimityötä, jossa jokainen tiesi roolinsa. Tuo hetki oli myös tarkkaan suunniteltujen myynti- ja markkinointiponnistelujen, palvelukokonaisuuksien ja laajamittaisen yhteistyön tulos. Kaiken tuon laskelmoinnin ja suunnittelun ytimessä oli kuitenkin ainutlaatuinen ja herkkä kohtaaminen Joulupukin kanssa, joka sai usein myös aikuiset liikuttumaan. Noiden hetkien todistaminen teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja siitä saakka yksityiskohtien ja suurempien kokonaisuuksien yhdistäminen on kiehtonut minua.
Vuosien varrella olen ollut mukana reilussa kahdessa miljoonassa asiakaskohtaamisessa ja opiskellut kolme tutkintoa. Olen ollut 23 työnantajan palkkalistoilla, sillä olen aina päätyöni lisäksi tehnyt ihan omasta mielenkiinnostani toista ja joskus jopa kolmatta työtä päällekkäin. Tämä kaikki antoi minulle todella vahvan pohjan siirtyä Balentorille yritysvalmentajaksi vuonna 2015.
Referensseihini kuuluu yli 100 toimijaa useilta eri toimialoilta. Taustani ja vuorovaikutustaitojeni ansiosta pystyn palvelemaan asiakkaitani erittäin tuloksekkaalla ja korkealla laatutasolla. Osaamiseni ydin on kyvyssäni tunnistaa toiminnan kehittämisen kannalta tärkeimmät osa-alueet ja niiden edellyttämät toimenpiteet. Autan tiimejä strategian ja rakenteiden tarkastelun lisäksi myös käytännön myyntityön toteuttamisessa. Tiedän omasta kokemuksesta, millaista on tehdä nolla euroa tunnissa töitä lupauksen eteen. Kaikkia polkuja ei kannata rämpiä aloittavana yrittäjänä yksin, sillä vaikka myynnin osaaminen ei ole salatiedettä, on olemassa tekniikoita, joita hyödyntämällä sekä asiakaskokemus että myynti paranevat. Henkilökohtainen palvelulupaukseni on se, että minulla on kyky auttaa asiakasta saavuttamaan ja ylläpitämään palvelullista kilpailuetua.
Molemminpuolinen luottamus on onnistuneen kehitystyön edellytys. Minulla on erittäin hyvä pelisilmä ja taito havaita, missä kulkee vastapuolen mukavuusalueen rajat. Asiakkaani työskentelevät usein kovien paineiden alla, jolloin oikeiden ratkaisujen ja yhteistyön saumattomuuden merkitys korostuu. Moni sanookin, että kokee olevansa kanssani turvassa.
Punainen tonttunuttuni on jo kauan aikaa sitten ripustettu naulaan. Vaikka Pete-tontun tekoparta ei enää poskia koristakaan, niin työskentelen samojen asioiden parissa kuin tuolloin, tuomassa hivenen taikaa palvelukokemuksiin.
Miksi siis työskentelen yritysvalmentajana?
Rakkaudesta palveluun.
Ydinosaaminen:
Strategisten tiekarttojen luominen, myynnin kehittäminen, asiakkuuksien ja markkinoinnin johtaminen, asiakaskohtaamistaidot, viestien kaupallistaminen, palveluprosessit.
Aikaisemmat työnimikkeet:
Pete-tonttu, myyntineuvottelija, koordinaattori, kehityspäällikkö, yritysvalmentaja
Saavutukset:
Aiemmalla urallani nostin erään perheyrityksen liiketoiminnan välittömän konkurssiuhan alta innostuneeksi ja halutuksi matkailuyritykseksi. Yritysvalmentajana olen kehittänyt yli 100 yrityksen, niin pienten kuin jättisuurten globaalien toimijoiden, toimintaa erittäin korkealla asiakastyytyväisyystasolla. LinkedIn -profiilissani olevat asiakassuositukset ovat tästä hyvä osoitus.
Tuloksellisuuden parantamisen lisäksi saan usein asiakkailtani kiitosta siitä, että he ovat avullani pystyneet vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta työyhteisössään.
Pieni tytär ja perhe.
Mikä on ollut suurin oppisi?
Jos on tarpeeksi halua, voi saavuttaa ihan mitä vain taustastaan riippumatta. Uskon aidosti, että jokaisessa meissä on valtavasti potentiaalia, joka etsii tietään ulos. Ystävällisten sanojen ja läsnäolon merkitystä ei voi tässä yhteydessä korostaa liikaa.
Uskon, että ihminen on onnellisimmillaan saadessaan auttaa muita.
Mikä on supervoimasi?
Valmentamistilanteissa suhtaudun muihin ihmisiin nöyrästi ja suurella mielenkiinnolla. Jokainen ansaitsee tulla kuulluksi. Ihminen, jota en ole ennen tavannut, uskaltaa usein olla oma itsensä minun kanssani.
Saan usein myös kiitosta kyvystäni löytää selkeät ratkaisut monimutkaisiinkin tilanteisiin.
Mikä on voimalauseesi?
Sole poka mikhän. Se on lappilainen tapa nähdä, että eihän se ole kuin että mennään ja tehdään.
Mitä muut eivät sinusta tiedä?
Luulin pitkään, että Rovaniemen uimahallissa 4 metrin syvyydessä asuu tappajahai. Olen varustautunut snorkkelia järeämmillä varusteilla uimahallireissuihin.