Kehitä ja kehity! | Yritystehdas

Yritystehdas kehittämässä tekoälyyn liittyvää osaamista Jyväskylässä

Kirjoittanut Katriina Lahtinen | 2.9.2020 10:00

Joukko tekoälyn soveltamisesta ja hyödyntämisestä kiinnostuneita toimijoita on tavannut säännöllisesti Yritystehtaalla alkuvuoden aikana. Joukon yhteisenä tahtona on nostaa esille ja vahvistaa tekoälyyn liittyvää osaamista Jyväskylän seudulla. AIJKL-tiimi on valmistelemassa laajempaa kehittämissuunnitelmaa ja sen toteuttamista vaiheittain jo kuluvan vuoden aikana. Konsta Rönkkö, alkuperäisen AIJKL-verkoston ja -tapaamisten käynnistäjä IBM:ltä, toivoisi, että Jyväskylän seutu tunnistetaan varteenotettavana tekoälykehityksen kärkialueena:

"Jyväskylän vahvimpia erottavia tekijöitä on sen toimijoiden yhteistyökyky ja valmius verkoston hyödyntämiseen. Haluan saada Jyväskylän AI-osaamisen näkyviin yhtenä rintamana, jolloin voimme tarjota myös vahvempaa osaamista asiakkaille ja yhteistyökumppaneille."

 

AIJKL-tiimin tavoitteet ovat korkealla

AIJKL-tiimin tavoitteena on tuoda esille Jyväskylästä kansainvälisestikin vertailukelpoiset tekoälyn hyödyntämisen osaajat ja ratkaisut sekä sitä kautta houkutella Jyväskylään lisää tekoälyn osaajia ja soveltajia. Paikallista tekoälyyn liittyvää osaamisen ekosysteemiä halutaan vahvistaa arvoverkostona: se pystyy tuottamaan tekoälyyn pohjautuvia uusia ratkaisuja eri toimialoille ja bisnesoperaatioihin asiakkaan tarpeisiin pohjautuen ja tehokkaasti, mitatusti arvoa tuottaen ja mahdollisimman hyvin toimivilla malleilla.

Seuraavalle tasolle kiivetään neljällä kehittämisen kärjellä:

  1. Vahvistamalla tekoälyn koulutusta Jyväskylässä kehittämällä tekoälyn koulutussisältöjä.
  2. Rikastamalla tekoälyyn liittyvää tutkimusta kartoittamalla, kokoamalla ja välittämällä tutkimus- ja kehittämisaihioita verkostossa.
  3. Nostamalla esiin Jyväskylän seudun tekoälyn osaajia ja ratkaisuja AIJKL-tapahtumien esityksissä, infoissa, työpajoissa ja viestinnässä.
  4. Kehittämällä uutta tekoälyosaamiseen ja -soveltamiseen perustuvaa liiketoimintaa business- ja AI-osaajia yhdistävissä Business Sprinteissä. AIJKL fasilitoi, tukee ja tarjoaa alustan sprinteille ja turvaa osallistujille oman liiketoimintansa toteuttamisen. Business Sprintteihin suunnataan aina bisnesalueen ymmärtämisen ja tekoälyyn liittyvien tarpeiden tunnistamisen kautta. Ensimmäiset sprintit liittyvät energia-alaan.

Konkreettisia näytteitä AIJKL:n tulevasta suunnasta pääsee tutkailemaan AIJKL-tapaamisissa, meetupeissa, joita on järjestetty kuluvan kevään aikana kaksi. Tekoälyyn liittyvien erilaisten teemojen lisäksi tapaamisissa kerrotaan AIJKL:n kehittämissuunnitelmista ja -vaiheista.

Viimeisin AIJKL-meetup järjestettiin Digialla 2. maaliskuuta. Tapahtuman aiheena oli Digian tapa lähestyä analytiikkaa ja tekoälyä, esittäjänä Digian johtava analytiikka-asiantuntija Asko Juvonen, ja luonnollisen kielen prosessointiin ja koneoppimiseen perustuvan oppimisratkaisun kehittäminen, esittäjänä professori Frankie Robertson.

Tuleva Airbusin sponsoroima AIJKL -tapahtuma oli suunniteltu järjestettävän jo huhtikuussa, mutta sen järjestäminen on päätetty siirtää myöhempään ajankohtaan kesälle tai syksylle. Tapahtuma tullaan järjestämään Jyväskylän Mattilanniemessä (Kielo Office, Mattilanniemi 6). Puhujina tapahtumassa on mm. Microsoftin ja Airbusin tekijöitä. Tapahtumassa esitellään tarkemmin myös AIJKL:n järjestäytymistä ja kehittämisaskeleita. Tapahtuman toteuttamisesta ilmoitetaan AIJKL Meetupissa ajankohdan varmistuttua.

 

Lisätietoa AIJKL-verkoston kehittämisestä: