Kehitä ja kehity! | Yritystehdas

Ideasta Yritykseksi: Sairaanhoitaja yrittäjät ratkomassa hoitajapulaa

Kirjoittanut Yritystehdas | 19.1.2022 13:04

Suomessa on puhuttu viime vuosina paljon hoitajapulasta. Osa hoitajista on vaihtanut alaa kasvavan työkuorman alla, ja alalle jääneet taas toivoisivat korotuksia palkkoihin. Lotta Söderblom on yksi viidestä sairaanhoitajasta, jotka perustivat alkuvuodesta 2021 Superhoiva -yrityksen, joka tuottaa kotisairaanhoitoa sekä hoiva-alan henkilöstövuokrausta pääkaupunkiseudulla

"Työtähän hoitoalalta löytyisi varmasti. Minua yrittäjyyteen motivoi eniten yhteiskunnallisen muutoksen tekeminen sekä mahdollisuus työllistää muita. Yrittäjänä kovalla työllä on myös mahdollisuus taloudelliseen riippumattomuuteen", Lotta Söderblom yrittäjä ja gerontologian ja kansanterveyden maisteriopiskelija Jyväskylän yliopistosta kertoo.

Vahvistusta liikeideansa toimivuudelle Söderblom haki Yritystehtaan Ideasta yritykseksi -valmennuksesta, joka on avoinna JAMKin, Jyväskylän yliopiston ja Gradian opiskelijoille, tutkijoille sekä työntekijöille sekä avoimen ammattikorkeakoulun ja yliopiston kautta tuleville henkilöille.

 

Yritystoiminnalla ratkaisuja sairaanhoitajien työoloihin 

Hoitajapula heijastuu esimerkiksi kotisairaanhoitoon, jossa ongelmana on jatkuva kiire. Asiakaskäynneillä hoitajan on usein noudatettava tiukkaa aikataulua, jossa kaikkia tehtäviä ei välttämättä pystytä hoitamaan. Söderblomin ja kumppaneiden yritys pyrkii osaltaan ratkaisemaan ongelmaa tarjoamalla hoitajia henkilöstövuokrauksen kautta.

"Henkilöstövuokrauksen kautta sairaanhoitajalla on mahdollisuus parempaan palkkaan kuin kunnalla työsuhteessa. Pidemmän aikavälin ratkaisu olisi palkkatason nostaminen, joka lisäisi koko alan houkuttelevuutta. Ihmisten vaihtaessa alaa, kiire kasaantuu tietysti niille jotka jäävät. "

Superhoiva on löytänyt paikkansa hyvinvointialan yritysten joukossa, mutta kehittämistyössä on tarkoitus ottaa vielä lisää askelia. Tulevaisuudessa yritys hakee kasvua henkilöstövuokrauksen lisäksi muilta osa-alueilta.

"Tällä hetkellä työllistämme neljä kokoaikaista hoitajaa ja heidän lisäkseen keikkatyöntekijöitä. Tarkoituksemme on rekrytoida edelleen lisää tekijöitä, tarjota palveluita myös kotihoitoon sekä osallistua kuntien kilpailutuksiin. Tulevaisuudessa ajatuksena on laajentaa myös hoito- ja lääketieteellisten tarvikkeiden maahantuontiin." 

 

Valmennuksesta varmuutta omaan liikeideaan ja yrityksen taloushallintoon

Söderblom on yksi viidestä Superhoivan perustajajäsenestä, ja päätti osallistua Ideasta yritykseksi –valmennukseen arvioimaan tiimin liikeideaa. Yritystehtaan ja oppilaitosten yhteisellä valmennuskurssilla valmennettavia autetaan tunnistamaan oman ideansa liiketoimintapotentiaali ja ideaa kehitetään eteenpäin kohti yrityksen perustamista

"Valmennus auttoi minua tarkastelemaan omaa ideaa kriittisesti ja erottautumaan kilpailijoista. Sain valmennuksesta paljon varmuutta omaan liikeideaan sekä oppia esimerkiksi yrityksen taloushallintoon. Laskelmien tekeminen käytiin aika nopeaan tahtiin läpi, mutta syksyllä käyty kirjanpidon kurssi vahvisti osaamistani, Söderblom kiteyttää.  

Ideasta Yritykseksi -valmennus toteutetaan ryhmän liikeideoiden toiveiden ja tarpeiden mukaan. Valmennettavat saavat sparrauksen ja tuen lisäksi konkreettisia työkaluja liikeidean ja yrityksen kehittämiseen. Työpajojen välissä toteutetaan liikeidean kehittämiseen liittyviä tehtäviä. 

" Kurssi on mielestäni hyödyllinen varsinkin heille, joilla on liikeidea vasta aluillaan. "

Ideasta yritykseksi -valmennuksen jälkeen Söderblom jatkoi yrityksensä kanssa vuoden kestävään, henkilökohtaiseen Yrittäjävalmennukseen, jossa yritystä ja liikeideaa kehitetään yhdessä omien tavoitteiden ja valmentajan kanssa luodun suunnitelman pohjalta. 

"Yrittäjävalmennus on henkilökohtaisempaa ja sisältö rakentuu valmennettavan tarpeiden mukaisesti. Olen saanut tukea oman liiketoiminnan kehittämiseen ja se on tuonut lisää varmuutta yrittäjyyteen," Söderblom kertoo.