Skip to content
Paula Koivupalo13.3.2023 12:56

Rahoitusta liikeidean alkuvaiheen kokeiluihin Tuotekehitysrahalla

Onko sinulla idea, jossa olisi bisnespotentiaalia, vaan millä alkuun? Kun idean eteenpäin vieminen starttaa, ensimmäiset askeleet tuotetta tai palvelua kehittäessä otetaan usein itse tehden ja tuttavapiiriä sekä muuta omaa verkostoa hyödyntäen. Asioiden edetessä idea alkaa kaivata kuitenkin rahaa, jotta ensimmäisiä kokeiluja, prototyyppejä tai vaikka ulkopuolista asiantuntijuutta voisi hankkia vahvistamaan idean toimivuutta. Tähän vaiheeseen Tuotekehitysrahoitus on hyvä keino idean testaamisen rahoittamiseen.

 

Mikä on Tuotekehitysrahoitus?

Tuotekehitysrahoitus on tarkoitettu liikeidean alkuvaiheen projekteihin ja kokeiluihin, kun liikeidean ympärille ei ole vielä perustettu yritystä. Rahoitus on arvoltaan 500–1000 euroa (alv 0) ja se on haettavissa neljä kertaa vuodessa. Rahoitusta voivat hakea Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat, tutkijat ja henkilökunnan jäsenet.

Tuotekehitysrahaa voi hakea esimerkiksi:

  • prototyypin testaamiseen, ja siihen liittyviin tarvikehankintoihin
  • IPR:n (Intellectual Property Rights) eli immateriaalioikeuksien selvittämiseen. Selvitys, johon rahoitusta tarvitaan, voi olla esimerkiksi patentti, hyödyllisyysmalli, tavaramerkki tai mallisuoja, jolla suojataan, hallitaan ja kaupallistetaan kehitystyön tuloksia.
  • demojen tekemiseen 


Tiimissä on oltava osaaminen, jota idean toteuttaminen eniten vaatii, mutta ulkopuolista osaamista voidaan ostaa johonkin pienempään osa-alueeseen. Rahoituksella ei voi maksaa palkkoja eikä sitä voi myöntää hakijalle, jolla on jo Y-tunnus.

Huomioithan, että rahoitusta voi hakea johonkin kokeiluun tai asiaan, jota ilman projektin kanssa on vaikeaa edetä. Rahoituksella ei kuitenkaan voi hankkia laitteita tai tarvikkeita, jotka jäisivät myöhemmin projektitiimin tai hakijan käyttöön. Laitehankintoja voidaan rajatusti ja tietyin ehdoin tehdä hakijan kotioppilaitoksen kanssa. Oppilaitoksen jo olemassa olevat tilat ja laitteet kannattaa kuitenkin tarkastella ennakkoon, sillä niitä on tarjolla laajasti! Kysy rohkeasti oman oppilaitoksesi yhteyshenkilöltä - täältä löydät Tuotekehitysrahoituksen tiimin!
 

 
Miten Tuotekehitysrahoituksen hakuprosessi etenee?

Alla kiteytettyä, kuinka hakuprosessi etenee. Jos sinulla on siis mielessäsi liiketoimintapotentiaalia sisältävä idea, toimi seuraavasti:
  1. Täytä hakulomake Yritystehtaan Tapahtuma-sivulla. Näet samalta sivulta tulevien raatien päivämäärät eli tilaisuudet, joissa idean voi esitellä raatilaisille. Raatilaiset ovat Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän yliopiston ja Yritystehtaan henkilökunnan jäseniä ja he arvioivat ideasi toteutuskelpoisuutta.
  2. Saat noin viikko ennen Tuotekehitysraatia vielä vahvistuksen, onko ideasi hyväksytty mukaan sekä tarkemman aikataulun ja vinkit esittelyyn.
  3. Valmistaudu – mitä realistisempi ja tarkempi suunnitelma, sitä varmempi myöntävä rahoituspäätös! Jokaiselle ideanesittelijälle on varattuna noin 10 minuuttia aikaa kertoa ideasta, miten ideansa kanssa aikoo edetä realistisesti, millaisella aikataululla, mitä hankintoja tähän sisältyy (mitä, mistä ja millä hinnalla) ja niin edelleen. Jokainen raatiin tulija saa ohjeet valmistautumiseen sähköpostitse. Mitä paremmin olet miettinyt vaiheet idean kanssa etenemiseen, sitä helpommin vakuutat raadin ideastasi! Lataa tarkemmat ohjeet esityksen valmisteluun.
  4. Päätökset rahoituksista ilmoitetaan kaikille hakijoille noin viikon sisään esittelypäivän jälkeen.
  5. Huomioitavaa on, että mahdollinen myönnetty rahoitus ei siirry hakijalle suoraan käytettäväksi vaan hankintoja tehdään hakijan kotioppilaitoksen (Jyväskylän ammattikorkeakoulu tai Jyväskylän yliopisto) kautta tilaamalla, itse maksaen ja kuittia vastaan tilittämällä kulut hakijalle sovitun mukaisesti. Isommista hankinnoista vastaa yleensä hakijan kotioppilaitos.

Raati ei torppaa ideoita perustelematta, vaan kieltävän rahoituspäätöksen takana voi olla esimerkiksi seuraavia syitä: 

  • Projektin etenemiseen ei löydy tiimistä tai hakijalta riittävää osaamista
  • Budjetti ei ole realistinen tai se esitetään liian vähäisillä tiedoilla
  • Idealle ei ole mietitty markkinaa ja kohderyhmää
  • Idealla ei ole riittävää uutuusarvoa
  • Rahoitusta haetaan sellaiseen kohteeseen/asiaan, jota ei voi Tuotekehitysrahoituksella rahoittaa. Tällaisia asioita ovat muun muassa tiimiin käyttöön jäävät laitehankinnat tai jo olemassa olevien toimien rahoittaminen, joihin ei sisälly uuden kehittämistä tai kokeilua.

Jokainen hakija saa vinkit kehitettäviin kohteisiin, oli rahoituspäätös kumpi tahansa. Raatiin voi aina tulla myös uudelleen esittämään ideansa, jos idea ei ensimmäisellä kerralla saa tuulta alleen!

 

Mihin tuotekehitysrahoitusta on haettu?

JAMKin Tiimiakatemialla opiskeleva Nina Nurmesviita käytti tiiminsä kanssa Tuotekehitysrahaa Hoofin markkina-alustan kehittämiseen ja testaamiseen liittyviin kustannuksiin, jolloin tiimi sai rauhassa keskittyä toiminnan ja markkinoinnin kehittämiseen.

”Meidän piti ihan hetki ihmetellä, että ihan näinkö vaan voimme hakea sieltä täysin riskitöntä rahoitusta, jonka avulla saamme toiminnan hienosti käyntiin", Nurmesviita iloitsee.

Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Antti Löppönen haki Tuotekehitysrahoitusta kilpamelonnassa harjoitteluun käytettävän älyistuimen prototyypin rakentamiseen:

"Tuotekehitysrahoitus antoi rohkeutta viedä homman seuraavalle tasolle, ja sinne noustiinkin sitten melkoisella vauhdilla. En usko, että minulla olisi vielä valmiina testikelpoista prototyyppiä ilman Yritystehtaan Tuotekehitysrahoitusta”, Löppönen kertoo.

JAMKissa työskentelevä Marjo Varjoluoto haki Tuotekehitysrahaa suorittaessaan Ideasta Yritykseksi –valmennusta. Tuotekehitysrahoituksen avulla syntyivät ensimmäiset pakkaukset PIMME-heijastimelle.

”Alkuvaiheessa piti miettiä esimerkiksi pakkausta ja tuotantopuolta, jotta voisin edes tarjota tuotetta mihinkään myyntiin. Sen jälkeen tavoitteenani oli varovaisesti katsoa, mihin tuotteella on mahdollisuuksia. Tiedostin, että toimintaan pitää saada ammattimaisemmaksi. Siihen tarvitsin sparrausta”,  Varjoluoto avaa.

Hae Tuotekehitysrahoitusta!

 

Vinkit jatkoon Tuotekehitysrahoituksen jälkeen!

Vaikka Tuotekehitysrahoitusraadin päätavoite onkin kannustaa esittelemään uusia ideoita ja rahoittaa niitä, on raati myös paikka, jossa hakija saa varmasti hyvä vinkkejä omaan projektiinsa. Vaikka ideasi ei ensimmäisellä kerralla saisikaan myöntävää rahoituspäätöstä, raadista saat varmasti tukun kehittämisideoita, joiden avulla teet ideastasi entistä paremman!

Voit lähteä jatkokehittämään ideaasi myös Yritystehtaan valmennuksissa: 

  • Ideasta yritykseksi -valmennus: kun tarvitset selkeät askelmerkit yritystoiminnan käynnistämiseen, laskelmien tekemiseen ja vaikkapa markkinan analysointiin.
  • Yrittäjävalmennus: kun olet perustanut yrityksen ja kaipaat sparrausta liiketoimintasi kehittämiseen!
  • Hautomo: kun tavoitteena on kansainväliset markkinat skaalautuvalla liikeidealla! 
avatar

Paula Koivupalo

markkinointipäällikkö #markkinointi #tapahtumat #oppilaitosyhteistyö paula@yritystehdas.fi 040 759 9224

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT