Skip to content
Yritystehdas11.4.2022 13:11

Laadukas prototyyppi rakentui Tuotekehitysrahoituksen avulla

Syksyllä 2020 Antti Löppönen sai idean kajakin älyistuimesta. Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, Antilla on käsissään laadukas prototyyppi sekä valinta – lähtisikö kauppallistamaan omaa innovaatiotaan, vai suuntaisiko sen tutkimuskäyttöön. Miten Antin prototyyppi on syntynyt ja vielä näin nopeasti?

 

Ensimmäinen versio prototyypistä henkilövaa’an antureista

Antti on harrastanut melomista kilpatasolla noin 15 vuoden vuoden ajan. Vuonna 2011 Antti suoritti sähkötekniikan insinöörin opintoja, mutta ajatukset ja energia olivat opintojen sijaan melonnassa. Kun kilpaura päättyi vuonna 2016, Antti haki opiskelemaan fysioterapeutiksi. Opintojen parissa hänessä syttyi todellinen intohimo – tätä piti opiskella lisää.

Fysioterapeutiksi valmistuttuaan hän aloitti opinnot Jyväskylän liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Opinnot veivät mennessään, ja lopulta Antti nappasi itselleen niin terveystieteen kuin liikunnan maisterin paperit. Pääaineena hänellä oli fysioterapia ja liikuntateknologia.

Tuplamaisteriksi valmistunut Antti kirjoitti gradunsa kilpamelontaan liittyen. Tänä aikana heräsi ajatus kilpakajakin älyistuimesta. Vaikka ura kilpamelonnan parissa oli tullut jo vuosia sitten päätökseen, on melonta jäänyt pysyvästi Antin sydämeen ja mieleen. 

"Mietin, että mitä sellaista omassa lajissa olisi, joka olisi lajin kehityksen kannalta tärkeää ja mitä ei ole vielä tutkittu. Laji on Suomessa melko pieni, eikä näin ollen kovinkaan tutkittu. Lähdin etsimään erilaisia tutkimuksia lajiin liittyen, ja melko pian se lamppu sitten syttyikin. Sain idean älyistuimesta, joka mittaa painopisteen muutosta suorituksen aikana. Itse suorituksen kannalta on hyvin oleellista mitä istuimella tapahtuu", Antti summaa. 

Idea oli syntynyt, enää puuttui prototyyppi. Idea prototyyppiin syntyi myös realismin kautta. Antin oli mahdollista valmistaa se itse – kiitos hänen kädentaitojen ja sähkötekniikan opintojen. Ensimmäinen versio prototyypistä valmistui alle puolessa vuodessa idean syntymisestä. Apuna Antti käytti tässä mm. henkilövaa’an antureita. Prototyyppi kustansi Antille kaikkiaan alle 150 euroa. Tätä ensimmäistä prototyyppiä ei voinut kuitenkaan testata käytännössä. Komponentit pitäisi saada vaihdettua laadukkaampiin, jotta laitteesta saataisiin toimintavarma ja vesitiivis.

Onko sinulla loistava idea, jota haluaisit testata käytännössä? Tutustu Tuotekehitysrahoitukseen!

 

Tuotekehitysrahoituksella valmistui laadukas prototyyppi vauhdikkaasti

Tällä hetkellä Antti toimii Jyväskylän yliopistolla biomekaniikan väitöskirjatutkijana. Yliopistolla hän kertoi muille älyistuimen prototyypistä ja ideastaan. Hetken kuluttua Antti löysi itsensä esittelemässä prototyypin ensimmäistä versiota Yritystehtaan Tuotekehitysrahoitusraadin edessä.

"Halusin päästä rakentamaan prototyypistä laadukkaamman version. Sellaisen, jota pääsisi testaamaan ihan käytännössä. Yliopistolla minulle vinkattiin Yritystehtaan Tuotekehitysrahoituksesta ja päätin hakea sitä", Antti kertoo.

Meni reilu viikko Yritystehtaan raadin tapaamisesta, kun Antti sai tiedon hyväksytystä Tuotekehitysrahoituksesta. Nyt Antin oli mahdollista valmistaa sellainen prototyyppi, jota hän pääsisi testaamaan käytännössä.

Antti oli intoa täynnä ja Yritystehtaan kannustus toi projektiin lisäpotkua. Hän rakensi prototyypin kokonaan alusta. Antti lisäsi keksintöön uusia ominaisuuksia ja hyödynsi laadukkaita komponentteja. Ensimmäiset testivedot prototyypin kanssa hän otti avovesillä jo kesäkuussa, vain muutama kuukausi raadin tapaamisen jälkeen.

"Koko prosessi Yritystehtaan Tuotekehitysrahoitusta hakiessa oli tehty todella helpoksi ja sujuvaksi. Asiat etenivät nopeasti ja ilmapiiri oli kannustava. Tuotekehitysrahoitus antoi rohkeutta viedä homman seuraavalle tasolle, ja sinne noustiinkin sitten melkoisella vauhdilla. En usko, että minulla olisi vielä valmiina testikelpoista prototyyppiä ilman Yritystehtaan Tuotekehitysrahoitusta", Antti summaa. 

"Jos sinulla on mielessäsi jokin uusi idea tai näkemys, suosittelen ehdottomasti hakemaan Yritystehtaan Tuotekehitysrahoitusta. Itse rahoituksen lisäksi saat mahtavat tukijoukot, jotka kannustavat loikkimaan eteenpäin silloinkin, kun oma itsevarmuus meinaa ottaa sivuaskelia. Tuki ja kannustava ilmapiiri olivat hyvin kaukana Leijonan Luola -tyyppisestä tunnelmasta, Antti naurahtaa.

Antti_Löppönen_melontapenkki-protyyppi

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT