Maailma tarvitsee muuttuakseen usein rohkeita yrittäjiä. Näin toteaa PrecisionPhage Oy:n startup-yrittäjä ja toimitusjohtaja Matti Jalasvuori. Jalasvuori on raivaamassa yrityksensä kanssa tietä aivan uudelle toimialalle Jyväskylästä käsin.
Jalasvuoren tausta on antibioottiresistenttien bakteerien akateemisessa tutkimuksessa ja niiden aiheuttamien infektioiden hoitamisessa. Tutkimustyö auttoi ymmärtämään, että käsissä voisi olla avaimet maailman muuttamiseen. Se onnistuisi ainoastaan yrityksestä – ei akateemisesta tutkimuslaitoksesta käsin.
”Mietin, ettei ole varaa ajatella viiden tai seitsemän vuoden päästä, että meillä oli kaikki välineet itsellämme muuttaa maailmaa, eikä me käytetty niitä. Päätin ottaa riskin ja katsoa, mihin tämä johtaa. Sitä päätöstä ei ainakaan tarvitsisi katua”, Matti Jalasvuori sanoo.
Jalasvuoren päätöksestä syntyi PrecisionPhage Oy, joka on erikoistunut bakteriofageihin. Bakteriofagit eli faagit ovat ihmisille harmittomia viruksia, jotka tappavat bakteereita. Ne ovat hyvin kantaspesifisiä, mikä tarkoittaa sitä, että hoidossa käytettävät faagit täytyy valita tarkkaan kunkin tapauksen kohdalla. Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa on tehty pitkään tutkimusta asian tiimoilta sekä hoidettu potilaitakin hätätapauksissa.
”Kyseessä on täsmälääke, jossa hoito kohdennetaan yksilöllisesti sen sijaan, että yritetään käyttää samaa lääkettä kaikkiin tapauksiin.”
"Olisimme varmaan ainakin vuoden jälkijunassa kehityksessä ilman Yritystehtaan apua."
- Matti Jalasvuori, PrecisionPhage
Uniikin IPR:n omaava yritys lisensoi bakteriofaageja, tarjoaa faagien bioinformatiikka-analyysejä ja erikoisosaamista vaativia laboratoriopalveluita ja kehittää omia faagi-pohjaisia ratkaisuja bakteerien aiheuttamiin ongelmiin.
Yritys palvelee parhaillaan syntymässä olevaa, uutta lääkekehityksen- ja terveydenhuollon ekosysteemiä monella tavalla.
”Meillä on suuria suunnitelmia sen suhteen, miten luomme uutta liiketoimintaa alalle, jossa pyritään hoitamaan toistaiseksi hankalasti tai ei lainkaan hoidettavia sairauksia. Emme tyydy pelaamaan vain varman päälle, vaan katsomme myös vahvasti tulevaan.”
Jalasvuori kokee, että yrityksen mahdollisuudet vaikuttaa käytännön elämään ovat akateemista tutkimusta paremmat ja toimitusjohtajalla enemmän keinoja sen toteuttamiseen.
”Monet tahot suhtautuvat eri tavalla yrittäjään kuin tutkijaan, vaikka puhun samoista asioista.”
Jalasvuori näkee täysin uudella alalla työskentelyssä vaikeimpana sen, ettei tekemiselle ole luotu määritelmiä kuten hyväksyntään tarvittavaa säädäntöä. Viime vuosien aikana niin faagiteknologia, siihen liittyvä diagnostiikka kuin näitä säätelevät säädöksetkin, ovat kuitenkin ottaneet harppauksia eteenpäin. ”Pyrimme seuraamaan maailmaan muutosta ja sieltä kumpuavia tarpeita.”
Sijoittaja mukaan pitchauskilpailusta
Yritystehtaan Hautomoon PrecisionPhage lähti keväällä 2023. Tuen ja avun saaminen Jyväskylän yrittäjyysekosysteemiltä jo heti yrityksen perustamisen alkumetreiltä on Jalasvuoren mukaan vauhdittanut yrityksen matkaa huimasti.
Kesällä yritys vei maaliin 1M€ rahoituskierroksen, joka mahdollistaa yrityksen deep techin viemisen markkinoille vahvemmin sekä tarpeellisen jatkotuotekehityksen.
”Toiminta on parhaillaan skaalautumassa markkinoille. Meillä on ensimmäiset ulkomaiset asiakkaat ja keskusteluja käydään asiakkaiden kanssa ympäri maailmaa meidän palvelutoimintamme ja lisensoitavien tuotteiden osalta. Julkaisimme vastikään online-analyysipalvelun, joka on käytettävissä ympäri maailmaa. Siellä on hyvin kirjautuneita asiakkaita kaikkialta, ja erilaisia kehityspyyntöjä uusista ominaisuuksista ja sellaisista tulee tasaiseen tahtiin.”
Lue valmentajiemme vinkit sijoittajan löytämiseen ja rahoituskelpoisuuden kehittämiseen.
Jalasvuori näkee, että ilman Yritystehtaan Hautomoa ja Jyväskylän alueen yrittäjyysverkostoa olisi rahoituksen hankkimiseen ja sijoittajien kiinnostuksen herättäminen kestänyt merkittävästi pidempään.
”Olisimme varmaan ainakin vuoden jälkijunassa kehityksessä ilman Yritystehtaan apua. Olemme saaneet kontakteja sijoittajiin ja muihin toimijoihin helpommin kuin omin päin tekemällä”, Jalasvuori toteaa.
Monet tärkeiksi osoittautuneista kontakteista ovat muun muassa Jyväskylän MM-rallien yhteydessä järjestetystä Business Rally Investor Day -tapahtumasta ja Tahko Ski Lift Pitch -tapahtumasta, joihin yritys lähti mukaan Yritystehtaan kannustamana.
Tahkolta PrecisionPhage nappasi voiton. Palkinnoksi Tahko Ski Lift Pitchin voitosta PrecisionPhage sai 10 000 € ja kuvansa New Yorkin Times Squarelle. Osallistuminen toi myös paljon näkyvyyttä yritykselle. Suurin palkinto oli kuitenkin sijoittajakeskustelut, jotka saivat tapahtumasta alkusysäyksen.
”Molemmista tapahtumista saadun verkoston avulla on varmasti helpompi avata myös tulevaisuudessa vastaantulevia ovia.”
Startup-yrittäjä tarvitsee verkostoa kasvuun
Matti Jalasvuori näkee, että tuki, mitä he ovat Jyväskylän ekosysteemistä saaneet, on ollut kriittisen tärkeää aloittavalle startupille.
Jyväskylän yliopistolla syntyy jatkuvasti uusia täsmäosaajia yrityksen labratoimintaan. Lisäksi yliopisto on tukenut mm. laboratoriotilojen hankkimisessa sekä IPR-oikeuksien siirtämisessä yliopistolta yritykselle. Se on koko toiminnan kannalta tärkeää.
IPR-oikeuksien siirtämisen yhteydessä yritykseen lähti mukaan Jyväskylän yliopiston oma sijoitusyhtiö Unifund, joka sijoittaa varhaisen vaiheen yrityksiin, joiden liiketoiminta perustuu Jyväskylän yliopistossa syntyneiden immateriaalioikeuksien tai tutkimustulosten hyödyntämiseen.
Jyväskylän vahvuutena Jalasvuori näkee vähäisemmän kilpailun verrattuna vaikkapa pääkaupunkiseutuun.
”Täällä on ainakin enemmän rauhaa tehdä, kun kilpailu tutkimuslähtöisiin yrityksiin on vähäisempää. Siitäkin on etua, ettei yrityskenttä ole saturoitunut liikaa samanlaisella porukalla.”
”Jos perustan joskus uuden yrityksen, niin hakeutuisin Hautomoon uudestaan."
- Matti Jalasvuori, PresicionPhage
Keväällä 2023 alkaneen yhteistyön Yritystehtaan Hautomossa Jalasvuori näkee yritykselle merkittävänä. Hautomoympäristössä on saanut esittää tyhmältäkin tuntuvia kysymyksiä pienellä kynnyksellä.
”Kaikki tuki mitä olemme saaneet, on ollut enemmän tai vähemmän koko yritystoiminnan aloittamisen edellytys. Kun et ole koskaan ollut yrittäjänä, niin helpottaa paljon, kun on joku, jolta kysyä. Olisimme varmasti tehneet samoja asioita ilman Yritystehdastakin ja löytäneet tietoa, mutta se olisi ottanut huomattavasti enemmän aikaa.”
Kuva: Tero Takalo-Eskola
Jalasvuori kiittelee, että Yritystehtaalla ollaan aina valmiita avaamaan ovia ja arvioimaan yhdessä, mikä on tarpeellista. Oman valmentaja on auttanut huomaamaan liiketoimintapotentiaalia asioissa, joita itse ei ole osannut tunnistaa.
”Valmentaja on auttanut näkemään uudenlaisia liiketoiminnan mahdollisuuksia, jotka itse on nähnyt vain kivoina asioina tietää.”
Jalasvuori näkee, että verkostojen luominen ja etsiminen ilman Hautomoa, olisi ollut hyvin vaikeaa.
”Olen törmännyt ihmisiin, joita en muuten olisi varmasti tavannut.”
Yksi paikka verkostoitumiselle muiden hautomoyritysten kanssa ovat olleet Yritystehtaan Hautomoyrityksille suunnatut Growing Glocal -valmennukset. Jalasvuori toteaa, etteivät aina teemat ole olleet omalle firmalle ajankohtaisia siinä hetkessä, mutta toisten yrittäjien kokemusten kuuleminen herättää ajattelemaan asioita uudella tavalla.
Hautomon yhteisön yrittäjät ovat jakaneet aitoja kokemuksia yrittäjyyden ylä- ja alamäistä, joita mediassa nostetut menestystarinat eivät aina tuo realistisesti esiin.
”Lukemalla pelkkiä menestystarinoita Googlesta tai somesta, et saa ehkä kauhean realistista kuvaa startup-yrittäjyydestä. Helpottaa, kun tapaa yrittäjiä, jotka on oikeasti ponnistaneet Jyväskylästä, ja kertovat miten asiat ovat menneet. On myös helpompi kysyä myöhemmin apua, kun olet tavannut ihmisiä henkilökohtaisesti”
Jalasvuori näkee pienelle aloittavalle startupille tärkeänä myös Yritystehtaan järjestämät tapahtumat ja oheistoiminnat.
”Ei pienellä startup-yrityksellä ole mahdollisuuksia järjestää kesäjuhlia tai pikkujouluja. On hyvä, että on muutakin sisältöä kuin liiketoiminnan kehittäminen.”
”Jos perustan joskus uuden yrityksen, niin hakeutuisin Hautomoon uudestaan”, Jalasvuori tuumaa.
Haluatko vauhdittaa startupisi kasvua? Katso, kuinka voimme auttaa sinua!