Kaipaatko apua yrityksen perustamiseen tai kehittämiseen? Etkö tiedä mistä apua saa? Tässä blogissa esittelemme lyhyesti, mitä palveluita Yritystehdas ja muut jyväskyläläiset julkiset tahot tarjoavat yrittäjyyttä pohtiville sekä jo yrittäjänä toimiville.
Yritystehdas on startup-hautomo, joka tarjoaa toimitilan, verkostoja ja valmennusta kasvuun tähtääville startupeille, joilla on skaalattava liikeidea ja tähtäimenä kansainväliset markkinat. Skaalattava tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yritys pystyy kasvattamaan myyntiä ilman, että kulut kasvavat tai tarvitsee palkata lisää henkilöstöä.
Jos yllä oleva kuvaus ei osunut ideasi kohdalle, on myös toinen tapa päästä mukaan Yritystehtaalle. Jos opiskelet (vaikka osa-aikaisesti esim. avoimessa korkeakoulussa) tai työskentelet JAMKissa, Jyväskylän yliopistossa tai Gradiassa, niin olet tervetullut meidän oppilaitoshautomon puolelle.
Se tarkoittaa sitä, että voit valita Ideasta Yritykseksi -yrittäjyysvalmennuskurssin, josta saat 5 opintopistettä / 15 osaamispistettä. Valmennus käynnistyy useita kertoja vuodessa eri pituisina toteutuksina aina 5 viikon toteutuksesta lukuvuoden mittaiseen toteutukseen sekä erilaisin toteutustavoin aina itsenäisesti suoritettavasta digitoteutuksesta lähtitoteutuksiin suomeksi ja englanniksi. Joten heti, kun olet valmis starttaamaan, voit ilmoittautua mukaan sinulle sopivaan toteutukseen!
Jos olet aiemmin mainittujen oppilaitoksissa kirjoilla opiskelijana, tutkijana tai henkilökunnan jäsenenä ja sinulla on jo toiminnassa oleva yritys, voit päästä mukaan Yrittäjävalmennukseen. Yrittäjävalmennuksessa kokeneet opettajataustaiset yritysvalmentajat sparraavat liikeideaasi räätälöidysti ja henkilökohtaisesti vuoden ajan sekä saat siitä lisäksi 8 opintopistettä / 15 osaamispistettä. Yrittäjävalmennukseen voi hakea mukaan jatkuvasti.
Olet myös tervetullut käymään meillä Yritystehtaalla! Paras tapa tietää, mitä Yritystehtaalla tapahtuu, on seurata some-kanaviamme Facebookissa, Instagramissa sekä LinkedIn:ssä ja tulla tapahtumiimme mukaan verkostoitumaan ja tapaamaan muita yrittäjyydestä innostuneita. Kaikki tulevat tapahtumat löydät meidän tapahtumakalenterista. Jo menneet Yritystehtaan tapahtumat tallenteina löytyvät mediakirjastostamme!
Mistä löydän apua yrittäjänä Jyväskylässä?
Jos jostain syystä mikään palveluistamme ei osunut nyt kohdallesi, niin tukea ja apua yrityksen asioihin saa Jyväskylässä myös monelta muulta julkiselta taholta.
- Jyväskylän kaupungin elinkeinopalveluiden Yritysklinikat tarjoavat apua pk-yrityksille erilaisissa kehittämisen haasteissa kuten esimerkiksi markkinoinnissa, digitalisaatiossa, rahoituksen hankinnassa tai liiketoimintasuunnitelman kirkastamisessa.
- Jos olet alkuvaiheessa yritykseksi kanssa, ole yhteydessä Keski-Suomen Yritysideaan, joka auttaa liikeideoiden kanssa matalalla kynnyksellä ja saat sparraus ja konsultointiapua eri asiantuntijoilta. Muun muassa starttirahan kanssa auttaa taas TE- palvelut.
- Kannattaa pitää silmät auki myös kaupungin Yrityspalvelusetelien hausta, jonka kautta voi saada 5000€ rahallista tukea mm. haluamansa sparraajan, valmentajan tai konsultin avun ostamiseen.
- Kasvua kiihdyttävä Seed Village -ohjelma on suunnattu hyvinvointiratkaisuja tuottaville yrityksille. Seed Village -ohjelmasta saat uusia avauksia tuotekehitykselle, vahvistat yrityksen vaikuttavuus- ja vastuullisuusviestintää, innovaatiotoimintaa ja saat sparrausta yrityksen rahoituskelpoisuuteen. Tutustu Seed Village -kiihdyttämöön.
- Tutustu myös ELY-keskuksen yrityspalveluihin.
- Keski-Suomen Kauppakamari tarjoaa paljon palveluita, kuten laadukkaita koulutuksia, hankkeita, valiokuntatoimintaa sekä HHJ -koulutuksia.
- Paikalliset yrittäjäjärjestöiltä Jyväskylän Yrittäjiltä ja Keski-Suomen Yrittäjiltä saat tukea ja apua yrittäjyyteen mm. neuvontapalveluiden ja tapahtumien kautta.